Kolme vuotta kohtaamisia ja matka hyvän arjen rakentamiseksi jatkuu
- ArkivalmentajaMiia

- 18.12.2025
- 2 min käytetty lukemiseen
Hyvän arjen rakentajat -ohjelmaa on toteutettu Havukoskella pian jo kolmen vuoden ajan. Kun katson taaksepäin tähän aikaan, näen ennen kaikkea ihmisiä, kohtaamisia ja yhteisön, joka on vähitellen kasvanut ympärillemme. Hyvä arki ei synny hetkessä, vaan se
rakentuu pienistä, toistuvista teoista, joissa luottamus ja osallisuus vahvistuvat.
Kohtaamiset rakentavat luottamusta ja jatkuvuutta
Meidän luokka -toiminnan jouluisessa piparien koristelutapahtumassa kohtasin äidin ja lapsen, joihin tutustuin aivan ohjelman alkumetreillä. Muistan yhä lähes kolmen vuoden takaa äidin lämpimän, hieman ujohkon hymyn ja kauniit silmät, kun näytin puhelimen kartasta paikkaa, johon sovimme tapaamisen ennen retkelle lähtöä. Muistan myös pienen tytön, joka käänsi äidilleen puhettani.
Nyt tapasimme uudelleen. Paljon oli tapahtunut. Tyttö oli kasvanut, ja äiti kertoi kuulumisiaan minulle suomeksi. Se sama lämmin hymy oli yhä tallella. Kohtaaminen muistutti konkreettisesti siitä, miten tärkeää jatkuvuus on: että ihminen kohdataan uudelleen, ei vain kerran, ja että syntyneet suhteet kantavat ajassa.
Tapahtumassa oli mukana monia muitakin tuttuja perheitä. Arjen kuulumisia jaettiin, lapset touhusivat yhdessä ja vertaisuus kantoi tilannetta. Tällaisissa hetkissä näkyy yhteisön rakentumisen ydin. Turvallisuus kasvaa, kun kasvot tulevat tutuiksi, ympäristö muuttuu omaksi ja osallistuminen tuntuu helpolta.

Yhteisö syntyy, kun lähiympäristöstä tulee yhteinen asia
Hyvän arjen rakentajat -toiminnassa Havukoskella on ollut alusta asti kyse myös yhteisöllisyydestä ja monimuotoisuuden voimasta. Havukoski on alue, jossa elää ihmisiä eri kulttuuritaustoista, eri ikäryhmistä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Kun lapset, perheet ja eri-ikäiset asukkaat kohtaavat samoissa tiloissa ja toiminnoissa, rakentuu jaettu kokemus kuulumisesta. Eri taustat eivät erota, vaan rikastuttavat yhteistä arkea.
Vähitellen kodin lähiympäristö alkaa näyttäytyä paikkana, johon halutaan kiinnittyä ja jonka kehittämiseen halutaan osallistua. Kun syntyy tunne omasta paikasta ja yhteisestä vastuusta, monimuotoinen yhteisö kääntyy voimavaraksi. Yksilöiden joukosta kasvaa yhteinen ”me” – me havukoskelaiset.
Tänään olen matkalla Kytöpuiston kouluun. Kolmatta kertaa jaamme ekaluokan oppilaille joululoman tekemistä: helppolukuisen kirjan, jota lapsi voi lukea yhdessä vanhemman kanssa. Lukemaan oppiminen on yksi merkittävimmistä taidoista lapsen elämässä, mutta yhtä tärkeää on yhteinen hetki, jossa lapsi ja aikuinen pysähtyvät saman tarinan äärelle. Se on oppimista, mutta myös yhteyden ja turvallisuuden vahvistamista.
Kolmen vuoden aikana Havukoskella on rakentunut jotain pysyvää. Kohtaamiset, yhteinen tekeminen ja läsnäolo ovat vahvistaneet luottamusta ja lisänneet osallisuutta. Hyvän arjen rakentaminen on yhteinen prosessi, jossa jokainen kohtaaminen merkitsee. Kun ihmiset kokevat kuuluvansa joukkoon, syntyy arkea, joka kantaa ja yhteisö, jossa on hyvä elää ja kasvaa. Työ hyvän arjen puolesta jatkuu askel kerrallaan, yhdessä, Havukoskella.
Kirjoittaja Hanna Rajalin, Lasten ja nuorten keskus



Kommentit