Etsivää vanhustyötä Havukoskella – ensimmäiset askeleeni harjoittelijana Hyvän arjen rakentajissa.

Aloitin vastikään työharjoitteluni Hyvän arjen rakentajien -ohjelman ikääntyneiden toiminnassa. Voin jo nyt sanoa, että tämä ei ole mikään tavanomainen “harjoittelu-toimistolla-kahvia” -kokemus. Työni sijoittuu Vantaalle, tarkemmin sanottuna Havukoskelle. Jo lyhyessä ajassa olen saanut aivan uudenlaisen näkökulman siihen, mitä ikääntyneiden parissa tehtävä työ voi olla – ja ohuen aavistuksen siitä miten se voisi olla enemmänkin.

Mitä on etsivä vanhustyö (mielestäni)?

Etsivän vanhustyön tavoite on yksinkertainen, mutta tärkeä: löytää ne ikäihmiset, jotka ovat jääneet palveluiden ja sosiaalisten yhteyksien ulkopuolelle – usein hiljaisesti ja näkymättömästi. Näitä ihmisiä ei aina tavoiteta meille miellettyjen perinteisten kanavien kautta – tai ehkä heidät tavoitetaan todella perinteisten kanavien kautta. He voivat asua yksin, kärsiä liikkumisvaikeuksista, heillä voi olla mielenterveyden tai muistin haasteita. Monet eivät osaa tai uskalla pyytää apua. Juuri siksi etsivä työ on niin tärkeää.

Ensikosketus kentälle

Ensimmäinen päiväni Havukoskella oli jännittävä. En tiennyt tarkalleen, mitä odottaa, mutta minut otettiin lämpimästi vastaan. Pääsin nopeasti mukaan toimintaan: vierailuja yhteisötiloissa, juttutuokioita alueen asukkaiden kanssa ja käytännön pohdintoja siitä, miten tavoitetaan ne ihmiset, jotka eivät tule vastaan kadulla tai osallistu avoimiin tilaisuuksiin.

Havukosken alue on tiivis sekä monimuotoinen ja ennen kaikkea yhteisöllinen. Se näkee yhteisönä valtavasti vaivaa sen eteen, ettei kukaan jää ulkopuolelle ja heikoimmassakin asemassa oleva ihminen otetaan mukaan.

Yksinäisyys ei aina näy ulospäin, ja se tekeekin etsivästä työstä haastavaa, mutta palkitsevaa. Jokainen kohtaaminen on arvokas – oli kyse sitten lyhyestä keskustelusta kaupan edessä tai joku rohkaistuu ensimmäistä kertaa mukaan yhteiseen tapahtumaan.

Kohtaamisen merkitys

Ehkä suurin oivallukseni tähän mennessä on ollut kohtaamisen voima. Se, että pysähdymme, katsomme silmiin ja kysymme vilpittömästi “Miten voit?”. Olen saanut olla mukana tilanteissa, joissa selvästi yksinäinen ihminen on saanut ensimmäisen kontaktinsa pitkään aikaan. Se on pysäyttävää ja äärimmäisen merkityksellistä.

Miksi tämä työ on tärkeää?

Ikääntyneiden määrä kasvaa ja samaan aikaan palvelujärjestelmä kamppailee resurssipaineissa. Etsivä työ ei korvaa virallisia palveluita, mutta se täydentää niitä – inhimillisellä ja matalan kynnyksen läsnäololla. Työ on osittain ennaltaehkäisevää, osittain korjaavaa ja ennen kaikkea: se on siltojen rakentamista ihmisten välille. Tässä työssä ei aina näe tuloksia heti. Kun ihminen, joka aiemmin eristäytyi kotiinsa, alkaa osallistua yhteisön toimintaan tai saa apua arjessa selviytymiseen, tietää, että työ kantaa hedelmää.

Harjoittelijan näkökulmasta

Opiskelijana on hienoa päästä mukaan näin konkreettiseen ja ihmisläheiseen työhön. Saan oppia kokeneilta työntekijöiltä, mutta myös vanhuksilta itseltään – heidän tarinansa, tarpeensa ja näkökulmansa ovat arvokasta tietoa, jota ei opi luennoilla. Harjoittelu antaa realistisen kuvan siitä, mitä sote-alan työ voi olla ruohonjuuritasolla.

Katse tulevaan

Seuraavaksi suuntaan kohtu uusia tehtäviä ja odotan innolla, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä niistä löytyy. Tavoitteeni on tuoda esiin ikäihmisten ääntä ja olla mukana rakentamassa toimintaa, jossa jokainen voi tuntea olevansa osa yhteisöä – ikään tai taustaan katsomatta.

🧡 Mitä ajatuksia etsivä vanhustyö sinussa herättää? Oletko itse törmännyt yksinäisiin ikäihmisiin ympäristössäsi?

Geronomi -opiskelija

Janne Sinisalo