top of page

Mitä teemme?

Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa rakennetaan elävää ja yhteisöllistä Havista yhdessä havukoskelaisten kanssa.

Järjestämme palveluita ja toimintaa lapsille, perheille, nuorille ja ikääntyneille. Tarjoamme harrastuksia, työmahdollisuuksia, tukea koulunkäyntiin, keskustelutukea, erilaista ryhmätoimintaa ja muuta monipuolista tukea arkeen. Järjestämme myös retkiä ja tapahtumia alueella. Kutsumme mukaan myös vapaaehtoisia suunnittelemaan toimintaa kanssamme.

Toimintaa järjestetään ympäri Havukoskea. Teemme työtä alueen kouluissa, asukastiloissa ja muissa alueen julkisissa tiloissa. Remontoimme parhaillaan omia tiloja osoitteessa Virpikuja 5.

Meille on tärkeää, että sana tarjoamistamme mahdollisuuksista leviää havislaisten parissa. Seuraa siis Kalenteri-sivua ja levitä sanaa lähipiirissäsi.

Kaikki toimintamme on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.

Keitä olemme?

Olemme 11 järjestöstä tulevien ihmisten joukko, joka rakentaa hyvää arkea Havukoskelle yhdessä havukoskelaisten kanssa. Toimintaamme rahoittaa Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, Brita Maria Renlundin muistosäätiö, Urlus-Säätiö ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiö. Toimimme yhteistyössä Vantaan kaupungin, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sekä alueella toimivien yhdistysten kanssa.

 

Ohjelman työntekijät ovat seuraavista järjestöistä: Aseman Lapset ry, Aspa-säätiö, Diakonissalaitos, HelsinkiMissio, Koivukylän palloseura KoiPS, Kukunori ry, Lasten ja nuorten keskus, Mieli ry, SOS-Lapsikylä, Suomen Punainen Risti ja Walter ry.

Löydät hankkeen kaikki työntekijät täältä.

Ota yhteyttä

Ulla Nord

Asiamies – Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö

Voit olla Ullaan yhteydessä mediatiedusteluissa, luentopyynnöissä ja kysymyksissä liittyen Hyvän arjen rakentajat -ohjelman mallin rakentamiseen ja vaikuttavuuden mittaamiseen.

ulla.nord (at) pss-saatio.fi
+358 50 578 1259

Tom Tarvainen.jpg
Tom Tarvainen

Erityisasiantuntija – HAR-ohjelma & Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö

Voit olla yhteydessä Tomiin, jos haluat tietää yleisesti, mitä Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa tapahtuu.

tom.tarvainen (at) pss-saatio.fi
+358 50 575 5690

bottom of page