Nuoren hyvä arki Havukoskella
- Soilikki Viljanen
- 24.1.
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 24.1.
Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa toimii Nuorten vaikuttajaryhmä, jossa työskentelee alueella asuvia nuoria. Ryhmän tehtävänä on lisätä nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia Havukosken alueella. Pyysimme yhtä nuorista kirjoittamaan blogin, mistä nuoren hyvä arki muodostuu.
Hyvä arki ja elämä rakentuu jokaiselle yksilöllisesti. Joillekin hyvä arki koostuu koulusta, harrastuksista, perheen kanssa olosta, kavereista ja monesta muusta asiasta. Toisille hyvä arki voi koostua lukemisesta, kirjoittamisesta, lemmikeistä, kumppanista, fanittamisesta, musiikista tai vaikka ulkona olemisesta. Kun puhutaan hyvästä arjesta ja elämästä sille ei ole yksiselitteistä vastausta ja se on todella hyvä asia. On parempi, että ihmiset nauttivat erilaisista asioista sillä siitä huomaa kuinka kaikki ovat yksilöllisiä ja erilaisia toisistaan.
Hyvän arjen ja elämän minulle rakentaa esimerkiksi koulu, pelaaminen, ystävät, musiikki, harrastus ja kissojen hoito. Koulu auttaa minua oppimaan ja pitämään rytmiä yllä. Pelaaminen tuottaa minulle iloa ja olen löytänyt kavereita pelaamisen kautta. Ystävät ovat todella tärkeä osa elämääni, sillä he huolehtivat, etten uuvuta itseäni liikaa ja ovat tukenani, jos tarvitsen sitä. Musiikin avulla olen pystynyt toteuttamaan ja ymmärtämään itseäni. Nautin basson soitosta ja monen artistin kuuntelusta. Harrastukseni avulla olen pystynyt tapaamaan uusia ihmisiä ja oppimaan uusia taitoja. Sen avulla olen myös kehittänyt kykyä puhua uusille ihmisille. Kissojen hoidossa opin tärkeitä taitoja ja tietoja eläimen kanssa asumisesta sekä kissani saa minulle paremman olon.
Nuorten mielenterveyteen myönteisesti vaikuttaa esimerkiksi kaverit, perhe, lemmikit jos on, tunne että on tullut kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään, turvallisuuden tunne sekä moni muu asia. Myönteiset vaikutukset ovat yksilöllisiä eikä voi sanoa, että kaikkiin vaikuttaa myönteisesti tietty asia. Siksi on tärkeä keskustella nuoren kanssa ja kysyä mikä vaikuttaa myönteisesti juuri hänen mielenterveyteensä ja mikä ei. Myös ei saa olettaa, että mikä vaikuttaa myönteisesti ja mikä ei. On tärkeä kuunnella ja näyttää ettei nuori ole yksin minkään kanssa.
Kielteisesti nuorten mielenterveyteen vaikuttaa todella moni asia. Niitä on esimerkiksi kiusaaminen, paineet, koulu, yksinäisyys, tunne ettei kuunnella tai hyväksytä, turvattomuuden tunne, arvottomuuden tunne ja todella moni muukin asia. Nuorten mielenterveyteen pitäisi kiinnittää huomiota ja yrittää ennaltaehkäistä asioita, jotka voi vaikuttaa kielteisesti nuorten mielenterveyteen.
Terveisin nimimerkki Ale
Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa panostetaan vahvasti nuorten osallisuuden ja mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Tarjolla Havukoskella on monenlaista toimintaa ja tukea, jota rakennetaan nuorten tarpeiden pohjalta. Tutustu toimintaamme tämän sivuston kalenterin avulla https://www.har-havis.fi/kalenteri. Tarjolla on myös lyhytaikaisia töitä alueen nuorille WorkPilots -alustalla.
コメント